Yrkeshögskolan Novian varainhoitopalveluiden hankinta

Yrkeshögskolan Novian kilpailutettavan varallisuuden osuus, jonka tarjouspyyntö käsittää, on noin 18 miljoonaa euroa. Tämän varallisuuserän hoitamiseen haetaan tarjouskilpailun kautta 1 varainhoitajaa osake- ja korkorahastosijoituksille, mikä tarkoittaa, että ulkoistettu salkku tulee olemaan siis lähtökohtaisesti noin 18 miljoonaa euroa. Valittavilla palveluntarjoajilla ei siis ole yksinoikeutta tuottaa hankinnan kohteena olevia palveluita. Myöhemmässä vaiheessa Yrkeshögskolan Novia varaa oikeuden lisätä tai vähentää varainhoitajilla olevaa sijoitettavaa varallisuutta. Yrkeshögskolan Novia tekee päätöksen myöhemmässä vaiheessa, miten kohdentaa mahdollisia lisäsijoituksia tai sijoitusten vähennyksiä varainhoitajien hoitamasta varallisuudesta sen pohjalta, mikä on tarkoituksenmukaista sijoitustoiminnalle asetettujen tavoitteiden kannalta. Yrkeshögskolan Novia pyytää osake- ja korkosijoituksiin tarjouksia täyden valtakirjan varainhoidosta. Hankintamenettelyssä sovelletaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 32 §:n mukaista avointa menettelyä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Hankintamenettelyssä tarjoukset on annettava tarjouspyynnön liitteenä olevan sijoitussuunnitelman mahdollistamien rajojen mukaisesti. Tarjouspyynnön liite 1. Liikkeellelähtövaiheen toimenpiteistä ja menettelytavoista neuvotellaan palveluntarjoajien kanssa sopimusta tehtäessä erikseen, jolloin valittavien varainhoitajien kanssa tehtävässä sopimuksessa määritellään, minkä ajan puitteessa sovittua sijoitussuunnitelmaa noudatetaan ja varoja siirretään. Yrkeshögskolan Novian tavoite on varmistaa varainhoitoon uskottujen pääomien sijoitustoiminnan periaatteiden mukainen, laadukas, vastuullinen ja kilpailukykyinen varainhoito. Tavoitteena on, että sopimus astuu voimaan kuuden kuukauden päästä tarjouksen jätöstä tai sovittaessa aikaisemmin hankintapäätöksen saatua lainvoiman. Yrkeshögskolan Novia ei ole ammattimainen sijoittaja kilpailutuksen tekohetkellä.
CPV-Code: 66140000
Abgabefrist: 12.05.2025
Typ: ContractNotice
Status: None
Aufgabe: None
Vergabestelle:
name: Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi/Yrkeshögskolan Novia
address:
postal_code: 65200
city: Vaasa - FI
country: FI
email: eero.okkolin@sfr-group.com
phone: +358 400774392
contact_point: SFR Advisors Oy +358 400774392 eero.okkolin@sfr-group.com
idate: 8. April 2025 07:46
udate: 8. April 2025 07:46
doc:
authority_types:
activities:
Quelle: https://ted.europa.eu/de/notice/-/detail/00225539-2025
Unterlagen: https://tarjouspalvelu.fi/novia?id=551139&tpk=83b5247b-3b0e-46f4-93e5-964a91744c0c
Zuschlagskriterium: quality
Vertrag: None
Prozedur: None
Nuts: None
Veröffentlichung: 07.04.2025
Erfüllungsort: Vaasa - FI
Link:
Lose:
Name Los Nr 1 None
Gewinner None
Datum
Wert 360 000,00 €
Anzahl Angebote None