Gräsantorin, Rälssitilankadun ja Olarinluoman rakentaminen

Urakan kohteena on Riihitontun kaava-alueella sijaitsevien Rälssitilankadun, Olarinluoman, Riihitontuntien länsiosan, Gräsantorin ja Tonttumaanpuiston 2-vaiheen katujen, kunnallistekniikan, sillan ja puistoalueen uudelleen rakentamisen. Kohde sijaitsee Niittykummun kaupunginosassa. Työalueeseen kuuluu myös risteävien ja liittyvien katujen työt rakenteiden liittämisen edellyttämässä laajuudessa. Hanke sisältää pääosin katujen, puistoalueiden, vesihuollon, teknisten verkostojen, kahden sillan, paalulaattojen sekä pohjanvahvistustoimenpiteiden rakentamista. Gräsantori on uusi kaavamuutoksen myötä entisen huoltoasematontin ja Luomankuja- kadun paikalle muodostunut torialue. Urakan yhteydessä toteutetaan erillisten suunnitelmien ja asiakirjojen mukaan Olarinluoman länsipuolelle puistoalueelle sijoittuvan matonpesupaikan ja Gräsanojan kevyen liikenteen sillan rakennustyöt. Urakan maarakennustyökoneissa ja maansiirtoautoissa käytetään uusiutuvia, ei fossiilisia polttoaineita. Huomiota kiinnitetään myös urakassa käytettävien luonnonkiveysmateriaalien päästöarvoihin. Urakassa käytetään Infrakit-projektipankkia, tietomalleja ja koneohjausta.
CPV-Code: 45200000
Abgabefrist: 04.02.2026
Typ: ContractNotice
Status: None
Aufgabe: None
Vergabestelle:
name: Espoon kaupunki / Kaupunkitekniikan keskus
address: PL 41 ESPOON KAUPUNKI
postal_code: 02070
city: ESPOON KAUPUNKI - FI
country: FI
email: Petteri.Takaloeskola@espoo.fi
phone: +358 503797415
contact_point: Espoon kaupunki/ Petteri Takaloeskola +358 503797415 Petteri.Takaloeskola@espoo.fi
idate: 29. Januar 2026 08:49
udate: 29. Januar 2026 08:49
doc:
authority_types:
activities:
Quelle: https://ted.europa.eu/de/notice/-/detail/00067087-2026
Unterlagen: https://tarjouspalvelu.fi/espoo?id=587849&tpk=80305f20-6d15-4518-bf22-ff0b3ec535f3
Zuschlagskriterium: price
Vertrag: None
Prozedur: None
Nuts: None
Veröffentlichung: 28.01.2026
Erfüllungsort: ESPOON KAUPUNKI - FI
Link:
Lose:
Name Los Nr 1 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None