Etelä-Tuusulan talvityöurakka 2025-2028

Talvikunnossapitotyöt Etelä-Tuusulan kahdeksalla (8) alueella erillisten liitteiden mukaisesti 1.10.2025 alkaen. Urakka käsittää katujen, kevyen liikenteen väylien, puistokäytävien sekä muiden yleisten alueiden talvikunnossapitoa. Urakan määrälliset ja laadulliset tavoitteet on esitetty tarjouspyynnön liitteenä olevissa kunnossapitoaluetaulukoissa ja –kartoissa sekä urakkasopimuksessa. Urakan laatutaso perustuu urakkasopimuksessa mainittuihin julkaisuihin, joiden sisältöön tarjoajan tulee huolella perehtyä. Sopimuksen palvelutason on oltava sopimusasiakirjojen mukainen heti sopimuskauden alusta lähtien. Urakoitsijan tehtävä on hoitaa urakka-alueen työt siten, että palvelun laatutaso toteutuu sopimuksen mukaisena koko sopimuskauden ajan. Sopimus astuu voimaan urakkasopimuksen allekirjoituspäivänä. Sopimuksen mukainen talvikausi alkaa 1.10.2025. Sopimus on voimassa 1.10.2025 - 31.5.2028 ja sitä voidaan jatkaa optiona tilaajan päätöksellä 31.5.2030 saakka. Optioiden käytöstä tekee tilaaja päätöksen viimeistään 31.3.2028. Hanke toteutetaan tilaajan teettämien suunnitelmien mukaan yksikköhintaurakkana, jossa urakoitsija on suorassa sopimussuhteessa tilaajaan. Alue T11 on kuorma-autoalue, jolle on asetettu erilliset lisävaatimukset kaluston suhteen. Mahdollisien määrämuutosten vaikutusta urakkakorvauksiin tarkistetaan tarjottujen yksikköhintojen pohjalta. Sopimusneuvottelut ja työmaan johto sekä yhteydenpito urakoitsijan ja tilaajan välillä tapahtuu suomen kielellä. Tilaaja edellyttää, että yrittäjällä ja sen työntekijöillä on asioiden hoidon, työmaan johtamisen ja turvallisuuden takaamisen kannalta riittävän hyvä suomen kielen taito.
CPV-Code: 90620000
Abgabefrist: 18.08.2025
Typ: ContractNotice
Status: None
Aufgabe: None
Vergabestelle:
name: Tuusulan kunta
address: PL 60 Tuusula
postal_code: 04301
city: Tuusula - FI
country: FI
email: tiemestari@tuusula.fi
phone: +358 987181
contact_point: Yhdyskuntatekniikka/kunnossapito +358 987181 tiemestari@tuusula.fi
idate: 27. Mai 2025 07:53
udate: 27. Mai 2025 07:53
doc:
authority_types:
activities:
Quelle: https://ted.europa.eu/de/notice/-/detail/00339841-2025
Unterlagen: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula?id=552539&tpk=f52701fc-ddab-43ef-b62f-712a3ea7c51e
Zuschlagskriterium: price
Vertrag: None
Prozedur: None
Nuts: None
Veröffentlichung: 26.05.2025
Erfüllungsort: Tuusula - FI
Link:
Lose:
Name Los Nr 1 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None
Name Los Nr 2 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None
Name Los Nr 3 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None
Name Los Nr 4 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None
Name Los Nr 5 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None
Name Los Nr 6 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None
Name Los Nr 7 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None
Name Los Nr 8 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None
Name Los Nr 9 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None