Lahelan koulun, päiväkodin ja nuorisotilan elinkaarihanke

Hankinnassa on kysymys Tuusulan kunnan Lahelan koulun, päiväkodin ja nuorisotilan uudisrakennuksen toteuttamisesta elinkaarihankkeena. Lahelan koulun, päiväkodin ja nuorisotilan muodostama kokonaisuus sijoittuu keskeiselle paikalle Lahelan kunnanosaan rakentamattomalle rakennuspaikalle. Uudisrakennus on osa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen uudistuvaa palveluverkkoa. Kohde sisältää yhtenäiskoulun (vuosiluokat 1-9 sekä esiopetus), päiväkodin sekä nuorisotilat. Alustavasti kohteeseen sijoittuu päiväkotiin noin 170 lasta, yhtenäiskoulun yleisopetukseen vajaa 850 oppilasta ja erityisopetukseen 60 oppilasta sekä henkilöstöä noin 120 henkilöä. Elinkaarihankkeena toteutettavan kohteen hankinnan on tarkoitus kattaa kohteen suunnittelu, rakentaminen ja 20 vuoden ylläpitopalvelujen toteuttaminen. Sopimuskausi jakautuu investointijaksoon ja palvelujaksoon. Palveluntuottaja vastaa kohteen valmistumisen jälkeisestä ylläpidosta ja peruskorjauksista palvelujakson ajan. Palveluntuottajan vastuu on kokonaisvaltaista vastuuta siitä, että tilaajalla on koko palvelujakson ajan käytössään sovitun mukaiset tilat ja palvelut. Hankinta on tarkoitus toteuttaa käyttäen kilpailullista neuvottelumenettelyä. Tavoitteena on, että hankintailmoitus julkaistaan kesällä 2025 ja neuvotteluvaihe käynnistyy alkusyksyllä 2025. Lopullinen tarjouspyyntö on tarkoitus julkaista toukokuussa 2026 ja hankintapäätös on suunniteltu tehtävän syys-lokakuussa 2026. Rakennustöiden tavoiteaikataulu on, että toiminta kohteessa alkaa elokuuhun 2029 mennessä. Hankintayksikkö järjestää hankkeista kiinnostuneille rakennusliikkeille kahdenvälisiä etämuotoisia tapaamisia 8. - 9.4.2025. Kahdenvälisestä tapaamisesta kiinnostuneita rakennusliikkeitä pyydetään ilmoittautumaan sähköpostitse osoitteisiin jyri.olkkonen@tuusula.fi, jon.forssell@capexadvisors.fi, kimmo.j.niemi@capexadvisors.fi ja riku.tolvanen@capexadvisors.fi viimeistään maanantaina 24.3.2025 klo 12. Tapaamisissa käydään läpi hankkeen tarkempaa sisältöä, ja osallistujat voivat esittää kommenttejaan hankkeesta. Mikäli kiinnostus tapaamisiin on suurta, kunnalla ei välttämättä ole aikataulu- ja henkilöresurssisyistä mahdollisuutta järjestää tapaamista kaikkien kiinnostuneiden kanssa. Tällöin tapaamiset toteutetaan lähtökohtaisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Tässä tapauksessa kaikilla kiinnostuneilla on mahdollisuus esittää näkemyksensä ainakin sähköpostitse.
CPV-Code: 45000000 31000000 35000000 39000000 44000000 50000000 70000000 71000000 71541000
Abgabefrist:
Typ: PriorInformationNotice
Status: None
Aufgabe: None
Vergabestelle:
name: Tuusulan kunta
address: PL 60 Tuusula
postal_code: 04301
city: Tuusula - FI
country: FI
email: jyri.olkkonen@tuusula.fi
phone: +358 403143555
contact_point: projektitoimiston päällikkö Jyri Olkkonen +358 403143555 jyri.olkkonen@tuusula.fi
idate: 12. März 2025 09:10
udate: 12. März 2025 09:10
doc:
authority_types:
activities:
Quelle: https://ted.europa.eu/de/notice/-/detail/00159623-2025
Unterlagen: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula?id=551791&tpk=17270ec6-d828-4941-bfe9-52d9b9ba8314
Zuschlagskriterium: None
Vertrag: None
Prozedur: None
Nuts: None
Veröffentlichung: 11.03.2025
Erfüllungsort: Tuusula - FI
Link:
Lose:
Name Los Nr 1 None
Gewinner None
Datum
Wert None
Anzahl Angebote None